Tänään ilta (ja alkuyö) on mennyt hymyillessä ja virnistellessä.
Vuokraisäntä hyväksyi mukisematta kaikki suunnitelmani, jotka vain muistin listata! Osaa ideoistani jopa paranneltiin yhdessä. Keittiöstä tulee UPEA.
Alakerran makuuhuoneen, josta tulee vierashuone, takaseinän levyjen takana lymyilee hirsiseinä! Tarkoitus on ottaa se sieltä esille. Toki hieman jännittää, että mitä kaikkea sieltä sitten paljastuu. Voihan se olla, että keskellä seinää pönöttääkin ovi. Mutta tyylilleni uskollisena murehdin asiaa vasta sitten, jos se tulee ajankohtaiseksi.
Tuvan ikkunoitakaan ei tarvitse vaihtaa, mikä on ihan supermahtava juttu! Vaikka ne eivät olekaan ruutuikkunat, niin mielestäni ne sopivat tupaan kuin nenä päähän. Olisi ollut sääli, jos ne olisi pitänyt vaihtaa uudemman mallisiin, kuten vuokraisäntä oli alunperin plääninyt. Toki uusista ikkunoista olisi tullut lisää valoa, mutta aion kompensoida huoneen valoisuutta maalaamalla katon valkoiseksi.
Tupaa on aiemmin kiertänyt puolipaneeli, mitä on onneksi jäljellä enää virran puoleisella seinällä pieni pätkä. Se puretaan siitä pois ja seinälle tulee jotain kaunista tapettia. Tosin vuokraisäntä mainitsi häneltä löytyvän hirsipaneeleita, että pitänee tarkastaa ne ennen kuin lähden tilaamaan tonnisotalla tapetteja.
Hurja hinku olisi päästä itsekin sinne jo himmastamaan ja huomenna pitääkin selvittää löytyykö vuokranantajan jemmasta sopivaa maalia keittiön paneeleiden maalaukseen, hänessä(kin) kun on hieman hamsterin vikaa.
Todennäköisesti tulen kevään aikana olemaan enemmän tai vähemmän valkoisen maalin peitossa, sitä kun tulee menemään seiniin ja kattoihin litratolkulla. Pitänee kiinnittää lappu selkään, että kyseessä on maaliroiskeet, eikä pilkkutauti..